OTTELURAPORTTI: HC TANKKI 5 VS. DEVILS 6
 

Ottelu vaarallista HC Tankkia vastaan ei arveltu olevan helppo ja ajoittain vastustajan pyörittäessä oltiinkin helisemässä. Ratkaisun hetket nähtiinkin ottelun loppupuolella, jossa peli kääntyi yllättäen aivan toisenlaiseksi.

1. Erä

Ensinmäinen erä ja Tankin pyörittäessä ottelua ja laukoen paljon vastustaja siirtyi erän alkuvaiheilla johtoon. Ote edelleen Tankilla ja toinen maali tuli vastustajalle reilut viisi minuuttia myöhemmin lukemiksi 2 - 0. Devilseilläkin oli joitain hyviä maalipaikkoja, mutta näistä ei maaleja, kunnes Aleksi Sivosen laukaus pomppii onnekkaasti Tankin maalivahdin torjunnan kautta verkkoon. Tankki lyö lisää pökköä pesään ja erä tauolle siirrytään lukemista 3 - 1.

2. Erä

Vastustajan neljäs maali tulee toisen erän alkuvaiheessa ja tilanne 4 - 1. Erän lopussa Devils pääsee pelaamaan ylivoimaa mikä tuottaa tulosta, Petri Savolainen maalintekijänä, syöttäjinä Herrala ja Järvinen, tilanne 4 - 2. Maalia ei ennätetty juhlia, kuin minuutti ja vastustaja tekee tilanteeksi 5 - 2 josta erätauolle.

3. Erä

Viimeiseen erään kolmen maalin takaa - ajo asema, mikä näyttää mahdottomalta Tankin vahvalla otteella. Kavennusta saatiin erän alkumetreillä Herralan maalilla ja tilanne 5 - 3. Aika käy vähiin ja ottelusta enään pelaamattakin vain kymmenen minuuttia. Tässä kohtaa Devils ottaa aikalisän ja kentälle vahvasti pelannut ykkönen, Herrala, Koskimäki, Järvinen. Heti aloituksesta Herrala nappaa kiekon ja kovalla ranteella tuo Devilsit jo maalin päähän. Sama tilanne toistuu välittömästi aloituksen jälkeen ja peli tasan 5 - 5. Erästä kolme viimeistä peliminuuttia käynnissä ja Devils pelaa ylivoimaa. Kiekko pyörii mallikkaasti ja kukas muukaan maalintekijänä kuin Herrala. Herralan 4 + 1 = 5 pisteen ilta ja Heikkilän torjunnat toi Devilseille 5 - 6 voiton hienon nousun jälkeen.

Upean nousun jälkeen ansaitut pisteet matkasivat Espooseen, ja jatkosarja saatiin avattua parhaalla mahdollisella pistetilillä. Jatkosarja jatkuu perjantaina 22.1 uudessa Leppävaaran hallissa kotiottelulla Ortodogseja vastaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

espoondevils.com, Copyright © HC Espoon Devils RY.