Jatkosarjan neljäs ottelu pelattiin sarjaa johtavaa Karhu - Kissoja vastaan Helsingin Areenalla. Otteluun lähdettyä oltiin hyvin tietoisia siitä, että minkälainen illan vastustaja tulee olemaan ja että vaikea ottelu tulee olemaan.
1. Erä
Ottelu tuskin kerkesi alkamaan edes kunnolla, kun Kissat pyörittää, eikä avausmaalia tarvinnut kauaa odotella. Minuutin ja kolmen pelisekunnin jälkeen kotijoukkue heiluttaa verkkoa jo ensinmäisen kerran. Karhu - Kissat lisäsi johtonsa 2 - 0 pelin kuudennella minuutilla. Erän aikana ei lisämaaleja nähty Kissojen huimasta pyörityksestä huolimatta.
2. Erä
Toinen erä ja peliä oli parannettava, mutta erä kuitenkin vielä alkoi Kissojen hallinnalla. Timo Heikkilän hyvät torjunnat antoivat Devilseille vielä mahdollisuuden pysyä ottelussa mukana. Kavennusta saatiin erän puolivälissä, kun Lari Von Denfferin ranne upposi verkon perukoille. Kavennuksesta vain kymmenen sekuntia myöhemmin asialla sama pelaaja ja ottelu olikin tasoitettu 2 - 2. Näistä lukemista ottelun päätös erään.
3. Erä
Viimeinen ja samalla ratkaiseva erä. Kissat lähtivät selvästi painostamaan enemmän ja tulikin kiekolliseen pelaajaan hanakammin kiinni. Tämä näytti toimivan ja kolmannessa erässä Karhu - Kissat saivat tehtyä peräti viisi maalia eikä Devils tähän pystynyt vastaamaan. Pientä lohtua erässä toi Herralan läpiajosta tehty kavennusmaali.
Pisteittä poistuttiin, mutta hävittiin paremmalle. Helmikuussa pelataan vielä kolme ottelua joista seuraavana Devils kohtaa kotonaan Laaksolahdessa Ortodogsin, josta pisteitä jo kaivataan. |