Näillänäkymin viimeinen kotiottelu Malmin hallissa palattiin Tractorsia vastaan. Ensinmäisen erän Devilsien kahdella maalilla (Mikael Järvinen ja Aleksi Sivonen) saatiin johtoasema erän loppupuolella 2 - 1, mutta vastustaja sai pelin lopulta tasoihin, josta lähdettiin toiseen erään. Toisessa erässä tuli notkahdus, eikä maalien makuun päästy lainkaan, erä vastustajalle 0 - 4 lukemin ja ottelun viimeiseen erään 2 - 6 tappioasemasta. Kolmannessa erässä nähtiin jo vähän heräämisen merkkejä, kun kavennusmaaleista vastasi Joel Wiren ja Tommi Lepistö. Tractors teki erän aikana kuitenkin maalin, mikä takasi loppulukemiksi vastustajalle 4 - 7.
Viikonloppuna pelattiin siis kaksi ottelua peräkkäisinä päivinä, joista ei pistettäkään herunut. Alkusarjasta on enään kolme ottelua pelaamatta, jonka jälkeen Devils joutuu jatkamaan IV - Divisioonan otteluitaan alemmasta loppusarjasta, heikon alkukauden vuoksi. |