Devils kohtasi KaVon keskiviikon myöhäisillan vierasottelussa Hyrylässä. Paholaiset nappasi voiton myötä kolmannen peräkkäisen voiton jatkosarjassa ja kasvattaa pistetiliään yhdeksään sarjapisteeseen. Joukkueet eivät olleet kohdanneet aikaisemmin tällä kaudella, mutta mitään mullistavaa ottelussa ei nähty, vaikka KaVolle muutama käytösrangaistus ja ottelurangaistus tulikin. Pistepörssi päivitetään heti ottelupöytäkirjojen saaduttua.
Devils teki avausmaalin, mutta huolimattomuudesta vastustaja rokotti ja olikin jo 2 - 1 johdossa. Sitten oli aika ryhdistäytyä. Omissa ei tämän jälkeen enään soinut muutamasta vaarallisesta tilanteesta huolimatta ja maaleja saatiin värvättyä kaksi erää kohden.
Seuraavaksi Devils kohtaa kotonaan perjantaina 5.3 RAMSin, jolloin pisteitä jälleen haetaan. |