Kauden kolmas ottelu pelattiin TAFT HT: ta vastaan Malmilla, mutta tappiokierteestä ei vieläkään päästy irti. Ottelu pelattiin melko vähäisellä pelaajamäärällä monen ollessa kipeänä tai muutoin loukkaantuneena, mutta vastustajallakaan ei tämän enempää ollut.
1. Erä
Ottelu lähtee käyntiin ja TAFT ensinmäisestä hyökkäyksestä vihelletään vastustajalle rangaistuslaukaus mailannostosta. Rankkarista ei maalia ja Mäki torjuu helpohkon vedon. Tämän jälkeen TAFTin pyörittäessä kiekkoa, avausmaalikin tuli ja vastustaja menee 0 - 1 johtoon. Tasoitus tulee tästä reilun neljän minuutin päästä, kun Marko Herrala tasoittaa ottelun 1 - 1. Erän toinen ja samalla viimeinen maali kirjattiin TAFT: lle ja erätauolle lähdettiin lukemissa 1 - 2.
2. Erä
Toinen erä tuskin ennähti käyntiin, kun TAFT lyö kiekon kulmasta ja menee helposti pienestä raosta maaliin tilanteeksi 1 - 3. Neljännen peliminuutin kohdalla Devils joutuu vaihtamaan maalivahtiaan Hautamäen heikon olon vuoksi ja maalille vaihdetaan Heikkilä. Pahaan paikkaan maalivahdin vaidos tuli ja Heikkilä joutui aloittaa maalissa kylmiltään. Kaksi nopeaa maalia siirsikin vastustajan 1 - 5 johtoon. Sitten alkaa Devilsien kiri, Niko Mäkisen tehdessä 2 - 5 ja 3 - 5 osumat sekä Järvisen ja Linnan maaleilla Devils tuli erän aikana jo maalin päähän TAFTin tehdessä yhden maalin. Erätauolle tilanteessa 5 - 6.
3. Erä
Ottelun viimeinen erä ja tasaisissa merkeissä ottelun voitosta lähdettiin pelaamaan. Erän alkuu TAFT tekee lukemiksi 5 - 7, mutta Devils tulee hyvin vielä kantaan kiinni Järvisen toisella ja Mäkisen illan kolmannella osumalla ja taululla tasalukemat 7 - 7. TAFT tekee erän puolivälissä tilanteeksi 7 - 8, väsymys painoi ja josta ei enään noustu.
Kaikinpuolin tasainen kamppailu ottelusta kehkeytyi, mutta tälläkään kertaa se ei ihan riittänyt. Keskiviikkona Devils kohtaa HC Tankin ja ensi lauantaina Viikingit Teamin, josta pisteitä olisi napsittava. |